Me tasa-arvoiset?

Kun puhutaan sukupuolten tasa-arvosta suomalaisessa yhteiskunnassa, usein katse epätasa-arvoisuuden suhteen kääntyy nopeasti eri kulttuurien vertailuun. Epätasa-arvoa voi olla vaikeampi nähdä kantasuomalaisten konservatiivisissa asenteissa kuin itselle vieraissa kulttuureissa.

Kulttuurisensitiivisessä lähestymistavassa ymmärretään, että epätasa-arvoa ei voida ongelmattomasti sijoittaa aina jonnekin muualle. Jokainen tilanne ja perhe on erilainen. Maahanmuuttaja käsitteenä lähentelee stereotypiaa ja siksi sen auki purkaminen on tärkeää. Pidämmekö valkoihoista Saksasta Suomeen muuttanutta yhtä lailla maahanmuuttajana kuin Itä-Afrikasta tullutta pakolaista? Kuinka suuri osa oletuksistamme uusia ihmisiä kohdatessa perustuu toiselta suoraan kysymiseen tai eri kulttuurien historian tuntemiseen? Kuinka moneen sukupolveen mielikuva maahanmuuttajuudesta ulottuu?1

Kulttuurisensitiivisyys on myös sitä, että ymmärretään kulttuurien välinen tapojen ja tottumusten vaihto itselle kehittäväksi.

Perinteisiä sukupuolirooleja korostavassa kulttuurissa saattaa silti olla käytössä tapoja, jotka ovat sukupuolen ilmaisun kannalta avartavia. Esimerkiksi Turkissa on tavallista, että miehet pitävät toisiaan kädestä ystävyyden osoituksena tai hyvästelevät suudelmin.

Erilaisuutta vai moninaisuutta?

Eri kieli- ja kulttuuritaustaisten ihmisten vuorovaikutuksen kasvaessa on väistämättä selvää, että myös väärinymmärryksiä tai konflikteja syntyy. Tietoisuus omista ennakko-oletuksista on tärkeää niin sukupuoleen, etnisyyteen kuin kulttuuritaustaan liittyen.

Suvaitsevaisuuden painottaminen erilaisuutta tai erilaisia ihmisiä kohtaan on tuttu tapa ottaa kantaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskeskusteluun. Suvaitsevaisuus pitää sisällään kuitenkin hierarkkisen valta-aseman. Toisen ihmisen suvaitseminen on käsitteellisesti lähellä sietämistä, ja suvaitsijalla taas on valta asettua suvaitun yläpuolelle valitsemaan, suvaitako häntä.2 Avarakatseisuuden käsite ulottaa toisen ihmisen hyväksymisen periaatteen laajemmalle: tämän olemassaolon tunnistamiseen ja tunnustamiseen.

Myös erilaisuus käsitteenä on hierarkkinen. Erilaiseksi määritelty ihminen on sijoitettu normaaliuden ulkopuolelle. Normaalius liitetään enemmistön ominaisuudeksi ja tätä kautta se määrittyy usein itsestään selvästi myönteisesti, erilaisuus tätä vasten kielteisemmin. Moninaisuuden käsite kutsuu kaikki mukaan, jolloin yksilöiden väliset erot määrittyvät positiivisesti ja hierarkisoiva valtasuhde normaalin ja erilaisen välillä murtuu. Moninaisuus on silloin myönteistä erilaisuutta kaikissa meissä.

©Katriina Rosavaara

©Katriina Rosavaara

 

Lähdeluetteloon >>>>>