Lisää aiheesta ”Tytöt ja pojat – eri leikit?”

Lapsia ohjataan erillisiin leikkeihin sukupuolen mukaan – osin rutiininomaisesti ja siksi tiedostamattomasti. Tapa on niin itsestään selvä, että harvemmin tulee pohtineeksi, mikä toimintaamme motivoi, ja mitä viestejä sallituista ja kielletyistä asioista tämä ohjaus lapsille välittää.

Viime sivun esimerkin Oonalle huoneiden välinen oviaukko on paikka, josta hän tarkkailee toisten toimintaa ja pohtii ehtoja päästä mukaan. Oviaukot ja kynnykset mahdollistavat lapselle eräänlaisen luovan välitilan, josta hänen toimintansa suunta ja mahdollisuudet ovat suhteellisen avoimet: periaatteessa hän voisi valita kumman tahansa leikeistä.1

Jo pienen lapsen toimintaa rajoittavat aikuisten välittämät kulttuuriset viestit siitä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Myös tilajaot vaikuttavat lapsen kykyyn hahmottaa itselleen ja muille mahdollisia asioita.

Tehokkain viesti – sanallinen vai sanaton?

Suuri osa kommunikaatiosta ihmisten välillä on muuta kuin sanallista viestintää. Luemme toistemme ilmeitä, eleitä ja ruumiinkieltä jatkuvasti ja mukautamme toimintaamme niistä saatujen vihjeiden mukaisesti.2 Lasten näkökulmasta kaikki päiväkodissa tapahtuvat vuorovaikutustilanteet sisältävät paitsi sanallisia, myös sanattomia merkkejä siitä, mitä heiltä odotetaan ja mihin heitä kannustetaan. Toisinaan sanallinen viesti voi olla ristiriidassa sanattoman viestin kanssa – ja päinvastoin. Jo alle vuoden ikäiset lapset lukevat aikuisen kasvojen ilmeistä sekä äänenpainoista, mitä leluja lähestyä ja mitä vastaavasti välttää.3

Toisto vaikuttaa vahvasti oppimiseen sekä siihen, millaisen toiminnan koemme itsellemme luontevaksi. Rutiinit ja varmuus syntyvät toistosta ja niillä on yhteys myös siihen, kuinka sukupuolta ilmaistaan. Leikkivätkö pojat tyttöjä useammin autoilla siksi, että he ovat poikia, vai siksi, että he ovat toiston, havainnoinnin ja aikuisilta saadun palautteen myötä oppineet, että auto on pojille ominainen leikkikalu?

Oletukset ohjaavat toimintaa

Silloin, kun tyttöjä ja poikia ohjataan säännöllisesti eri leikkeihin, saattaa sukupuolirajoja ylittävästä itseilmaisusta ja käytöksestä tulla lapselle vähemmän houkutteleva vaihtoehto. Myös leikkien jakaminen erillisiin tiloihin vaikuttaa siihen, mitä lapset ymmärtävät omalle sukupuolelleen ominaiseksi ja toivottavaksi toiminnaksi. Samalla se vaikuttaa lasten käsityksiin omista mahdollisuuksistaan osallistua erilaisiin leikkeihin.4 Koulussa sukupuolen mukainen jako korostuu entisestään tyttöjen ja poikien vessojen ja erillisten liikuntatuntien myötä.

Keskeinen aikuisen toimintaa ohjaava ajatus saattaa myös olla se, että jako eri sukupuolten leikkeihin ennaltaehkäisee lasten välisiä riitoja leikkitilanteissa. Yksi tyypillisimmistä oletuksista on, että samaa sukupuolta olevat lapset viihtyvät automaattisesti parhaiten toistensa seurassa. Lena Martinsson ja Eva Reimers5 kutsuvat tätä oletusta samuusnormiksi.

Samuusnormi pitää yllä käsitystä, jonka mukaan tyttöjen ja poikien kulttuurit ovat niin erilaiset, että heidän kiinnostuksen kohteensa ja leikkimistapansa ovat yhteen sovittamattomissa. Usein saattaa kuitenkin unohtua, että monet lapset leikkivät ongelmitta sekaryhmissä esimerkiksi kodeissa sisarustensa kanssa, pihoilla naapurinlasten kanssa ja niin edelleen. Mikäli kaikkien tyttöjen oletetaan olevan yhdenlaisia ja poikien toisenlaisia, jäävät huomiotta niiden lasten kokemukset ja toiveet, joille sekaryhmässä leikkiminen on luontevampaa tai mieluisampaa. Samalla vahvistuu käsitys sukupuolista toisilleen vastakkaisina, ja tarpeeton kuilu eri sukupuolta olevien lasten välillä syvenee.6

Tilat leikkien muokkaajina

Kokeilut, joissa lapsia on tietoisesti ohjattu yhteisleikkiin, ovat olleet tuloksiltaan kannustavia. Kajaanissa 1980-luvulla toteutetussa nelivuotisessa tasa-arvoprojektissa havaittiin, että sukupuolten välisten yhteisleikkien lisääntymisen myötä myös ristiriitatilanteet lapsiryhmissä vähenivät.7

Sosiologi Elina Pajun väitöstutkimuksessa8 mukana olleessa päiväkodissa kotileikki siirrettiin tutkimusjakson aikana samaan tilaan auto- ja junaleikkien kanssa. Sen seurauksena eri sukupuolta olevien lasten rinnakkain oleminen samassa tilassa mahdollistui eri tavoin kuin ennen.

©Katriina Rosavaara

©Katriina Rosavaara

Leikkien jako leikkityypin mukaan eri tiloihin oli sisältänyt sukupuolittavan elementin, jossa ”tyttöjen ja poikien leikit” oli erotettu toisistaan ja sitä myöten myös eri sukupuolta olevat lapset. Vaikka aiemminkin rajanylitys toiselle sukupuolelle ominaiseksi nähtyihin leikkeihin oli sallittua, lapset eivät yleensä parin yrityksen jälkeen tehneet niin.

Leikeissä tapahtuneet muutokset kertovat, että lasten hakeutuminen sukupuolijaon mukaisiin ryhmiin ei tapahdu ”luonnostaan”, vaan aikuisen ohjaus ja erilaiset tilaratkaisut voivat joko rohkaista yhteisleikkeihin tai hankaloittaa niiden syntymistä. Lapsiryhmän jakaminen sukupuolen perusteella edellyttää, että kaikki lapset identifioivat itsensä tytöksi tai pojaksi.9 Kaikkien lasten kokemus itsestään ei kuitenkaan vastaa sitä, mikä heidän sukupuolekseen on syntymätodistuksessa merkitty.

Vaihtelemalla ryhmäjakoperusteita ja varmistamalla, että jokainen lapsi saa itse määritellä oman sukupuolensa, voi välttää yksiselitteisen poika-tyttö-jaon tuottamaa mahdollista ahdistusta osalle lapsista.10

Lapset tarvitsevat moninaisia taitoja

Päiväkotiin tullessaan lapset ovat leikkitaidoiltaan erilaisissa asemissa, sillä lapset kantavat mukanaan aiempaa kokemustaan esimerkiksi kotikasvatuksesta.  Mikäli kotona lasta on kannustettu enimmäkseen vain sukupuolelle ominaisiksi nähtyjen lelujen ja harrastusten pariin, vaatii uusiin, rajoja ylittäviin asioihin tarttuminen aikuiselta toistuvaa lapsen kannustamista.

Folkhälsanin päiväkotiprojektissa11 mukana olleessa päiväkodissa tytöt eivät hankkeen alussa juuri leikkineet legoilla. Kun projekti eteni ja kasvattajat esittelivät erilaisia leikkitapoja tasapuolisesti lapsille, kasvoi tyttöjen into tarttua rakentelupalikoihin. Myös Kajaanin12 nelivuotisessa tasa-arvoprojektissa havaittiin, että tyttöjen osallistuminen rakenteluun, ja poikien osallistuminen kotileikkiin lisääntyivät.

Oppimisympäristön systemaattinen havainnointi on avain lasten leikin ymmärtämiseen sekä virikeympäristön monipuolistamiseen. Tietoinen havainnointi vaatii kasvattajalta harjoitusta, ja työyhteisöltä yhteistä sitoutumista asiaan. Tasa-arvoisen kohtelun takaamiseksi tehtävä työ tulee ymmärtää prosessina, ei joskus tulevaisuudessa saavutettavana asiantilana. Kasvattajan on myös tärkeää olla tietoinen siitä, miksi havainnoidaan.

Lähdeluetteloon >>>>>

Share